Mustaherukkakääretorttu (G)




Dr. Oetkerin tuotteet saatu.

Kun näin ensimmäisen kerran kuvan uusista Dr. Oetkerin Luomu koristerakeista, ajattelin että niitä täytyy ehdottomasti testata. Minuun vetosi erityisesti rakeiden luonnonläheinen väritys sekä makuvaihtoehdot. Koristeluun tarkoitetut strösselit ja nonparellit ovat usein kovin räikeän värisiä eivätkä varsinaisesti maistu miltään. Näissä rakeissa on vaihtoehtona kolme makuvaihtoehtoa: Earthy kaakao, Leafy päärynä sekä Bloomy mustaherukka. Mustaherukkaiset rakeet ovat hennon mustaherukkaisia ja melko makeita kun taas päärynänmakuisissa on mukana myös hieman hapokkuutta. Kaakaorakeet on päällystetty kaakaojauheella, joten kaakaoisuus on hyvin havaittavissa. Kuvien perusteella ajattelin, että rakeet saattaisivat olla pehmeitä. Rakeet ovat kuitenkin kauttaaltaan rapeita, mutta ei kuitenkaan liian kovia, että pitäisi pelätä hampaiden puolesta.



Minua puhutteli varsinkin Bloomy rakeet, jotka sopivat täydellisesti suunnitelmissa olleeseen mustaherukkakääretorttuun. Rakeet ovat täysin gluteenittomia ja vegaanisia, joten ne sopivat hyvin useammille erikoisruokavaliota noudattavillekin. Kääretorttupohjasta tuli hieman vahingossa gluteeniton. Vehnäjauhot olivat loppuneet, joten täytyi käyttää niitä jauhoja, joita kaapista sattui löytymään. Voit siis halutessasi vaihtaa riisijauhot vehnäjauhoihin tai käyttää pelkkiä perunajauhoja. Kääretorttupohjaan kannattaa laittaa aina hieman perunajauhoja, koska ne tekevät pohjasta aavistuksen pehmeämmän kuin pelkistä vehnäjauhoista tehtynä.

Jätin tällä kertaa pohjasta leivinjauheen kokonaan pois. Olen tullut perinteisten täytekakkupohjien kohdalla siihen lopputulokseen, että ilman leivinjauhetta ne onnistuvat jopa hieman paremmin. Kun muna-sokerivaahdon on vatkannut tarpeeksi jämäkäksi, ei leivinjauhe ole välttämätöntä. Kääretorttupohja tehdään myös muna-sokerivaahtoon, joten halusin testata toimiiko sama logiikka kääretorttuun. Itse en ainakaan huomannut, että pohja olisi jäänyt jotenkin litteämmäksi verrattuna leivinjauhetta sisältäviin aiempiin pohjiin. Ohjeessa on mainittu myös leivinjauheen määrä, jos sitä kuitenkin haluat käyttää.



Kaakaokääretorttupohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
3/4 dl riisijauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
(1 tl leivinjauhetta)

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita loput aineet keskenään ja kääntele muna-sokerivaahdon joukkoon. Kumoa taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista paiston aikana ollut leivinpaperi. Kääri kuuma pohja leivinpaperin ja liinan kanssa rullalle jäähtymään.



Täyte
1 prk Flora vispiä
200 g vaniljarahkaa

300 g mustaherukoita
1 1/2 rkl Dr. Oetker luomuvaniljasokeria

Sulata mustaherukat, jos käytät pakastemarjoja. Soseuta marjat ja makeuta vaniljasokerilla.
Vaahdota Flora vispi ja vatkaa sekaan vaniljarahka.

Rullaa jäähtynyt pohja auki ja levitä sen päälle mustaherukkasose ja kermarahkavaahto. Jätä osa kertavaahdosta kääretortun koristelemiseksi. Jätä muutama sentti ulkoreunasta ilman täytettä, jottei se pursua ulos, kun käärit tortun rullalle. Laita kääretorttu jääkaappiin asettumaan hetkeksi.



Koristeeksi
Loput kermarahkavaahdosta
Dr. Oetkerin Bloomy ja Earthy Luomu koristerakeita

Lusikoi kermarahkavaahto kääretortun päälle ja koristele koristerakeilla. Koristerakeet kannattaa ripotella kääretortun päälle vasta hieman ennen tarjoilua, koska ne päästävät hieman väriä.


Tiesithän, että voit seurata Leivontalaboratoriota myös Instagramissa ja Facebookissa!

Kommentit

  1. Nuo rakeet ovat mullakin ostoslistalla, värit on tosiaankin kivat kun eivät ole niin räikeitä. Ja just nuo pinkit ja ruskeat rakeet sopii ihan täydellisesti tuohon sun kääretorttuun, korostaa värejä tosi kauniisti :) Näyttää tosi houkuttelevalta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Seuraavaksi täytyy keksiä, jotain missä käyttäisi päärynärakeita.

      Poista

Lähetä kommentti