Kirsikka-nektariinigalette (V)


Galette on helppo ja monipuolinen piiras. Et tarvitse ollenkaan piirakkavuokaa, koska galeten piirakkapohja kaulitaan suoraan leivinpaperin päälle. Täytteeksi voi käyttää melkein mitä vain hedelmiä tai marjoja. Galette on siis täydellinen kesäleivonnainen esimerkiksi mökkiolosuhteissa! Galetesta saa helposti tehtyä myös vegaanisen version käyttämällä kasviperäistä rasvaa. 

Valitsin täytteeksi nektariinejä ja kirsikoita. Taikinaan laitoin vehnäjauhojen lisäksi kaurajauhoja, jotka saa helposti itse jauhettua tehosekoittimella kaurahiutaleista. Halusin hieman rapeutta myös täytteen joukkoon, joten lisäsin hedelmien päälle sulalla voissa ja sokerissa pyöräytettyjä kaurahiutaleita. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin galettea, mutta ei varmastikaan viimeinen!


Kirsikka-nektariinigalette

Pohja
2 dl kaurahiutaleita
3 1/2-4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
150 g voita/margariinia
1/2 dl kylmää vettä

Laita kaurahiutaleet tehosekoittimeen ja jauha kaurajauhoksi. Mittaa saanto ja lisää vehnäjauhoja sen verran, että jauhoja on yhteensä 5 dl. Sekoita mukaan myös sokeri ja suola. Nypi jauhojen joukkoon voi. Kun seos on murumaista lisää mukaan vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa, sekoita vain sen verran, että saat veden sekoittumaan. Muotoile taikinasta pallo ja laita jääkaappiin asettumaan vähintään puoleksi tunniksi. 

Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä hieman ovaalin muotoiseksi ja siirrä leivinpaperin päällä uunipellille. Käytä jauhoja kaulimisen apuna, ettei taikina tartu leivinpaperiin.

Täyte
3 nektariinia
1/2 l kirsikoita

25 g voita/margariinia
1 rkl (muscovado)sokeria
1/2 dl isoja täysjyväkaurahiutaleita

Pilko nektariinit pieniksi lohkoiksi ja puolita kirsikat. Kasaa hedelmät piirakkapohjan päälle niin, että reunoista jää muutama sentti vapaaksi. Sulata voi ja sokeri kattilassa ja sekoita kaurahiutaleet mukaan. Käännä pohjan reunat hedelmien päälle ja lusikoi lopuksi kauraseos piirakan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. 

Nauti sellaisenaan tai vaniljajäätelön kera!


Kommentit