Metrilakukääretorttu

Markkinalakut saatu

Vapusta se alkaa ja yleensä loppuu joskus syyskuun tienoilla syysmarkkinoihin. Nimittäin metrilakusesonki. Ainakin ennen oli näin. Nykyään lakuja saa vuoden ympäri erilaisilta markkinoilta ja ruokakaupoissakin myydään tiettyjä makuja pätkittynä sekä paksumpina patukoina. Minun suosikkeja on ehdottomasti kuorrutelakut. Toffee ja kirpeä vadelma ovat parhaimmistoa ja niitä löytyy metrilakupussistani aina. Tosin nykyään lakujen nimi ei enää virallisesti ole metrilakut, vaan ne kulkevat markkinalakun nimellä. Johtuneekohan siitä, ettei lakut oikeasti ole aivan metrin mittaisia.

Hieman ennen sesongin alkua pohdin metrilakut mielessäni, miten niitä voisi mahdollisesti hyödyntää leivonnassa. Yksi mieleeni juolahtaneista ideoista on tämä metrilakukääretorttu, joka on kuorrutettu lakuilla. Saat kääretortusta juuri sellaisen kuin haluat käyttämällä lempilakujasi. Täytteeksi kannattaa valita jotain raikasta, jottei kääretortusta tule liian äklömakea.

Metrilakukääretorttu

Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahdon joukkoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Kumoa kypsä pohja heti uunista ottamisen jälkeen sokeroidulle leivinpaperille. Kääri lämmin pohja rullalle ja anna jäähtyä käärittynä.

Täyte
2 1/2 dl flora vispikermaa
200 g sitruunarahkaa
noin 200 g marjoja

Vaahdota kerma ja sekoita mukaan sitruunarahka.

Rullaa jäähtynyt torttupohja auki. Levitä kermatäytettä pohjan päälle (jätä hieman tortun kuorruttamiseen) ja ripottele päälle marjat. Kääri kääretorttu rullaksi ja laita jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

Kuorruta kääretorttu lopulla kermatäytteellä. Ohut kerros kuorrutetta riittää, jotta lakut tarttuu tortun pintaan. Leikkaa lakut sopivan pituisiksi. Leikkaa ensin yksi testilaku, jolla mittaat oikean pituuden. Leikkaa lakujen päät viistosti, näin ne istuvat helpommin rullan päälle.

Tämän kääretortun koristelemiseen käytin 9 metrilakua, joista jokainen on pilkottu kolmeen osaan. Jouduin lyhentämään kääretorttu hieman, jotta se mahtui tarjoiluvadille, joten pidempään kääretorttuun tarvitset muutaman lakun enemmän.


Kuvasta huomaa, ettei lakut pysyneet täysin tortun myötäisesti, vaan ovat hieman koholla alustan kohdalta. Tämä ei onneksi vaikuta makuun ollenkaan.

Tiesithän, että Leivontalaboratoriota voit seurata myöInstagramissa sekä Facebookissa!

Kommentit