Konvehtikakku


Äärettömän helppo liivatteeton suklaajuustokakku, tarvitseeko sanoa enempää? Suosittelen tallentamaan tämän reseptin sillä tämä kakku on täydellinen pikkujouluihin, joulupöytään, joulun jälkeen uudeksi vuodeksi tai ihan vain muuten vaan nautiskeltavaksi. Käytin kakkuun Fazerin uusia kausikonvehteja: mandariini-inkivääri. Ne muistuttavat maultaan hieman Fazerinaa, mutta inkiväärin vivahde erottaa ne kuitenkin selkeästi toisistaan. Joulun jälkeen kakkuun saa upotettua mahdollisesti yli jääneet konvehdit ja piparit. Täytteeseen sopivat tryffelitäytteiset konvehdit esimerkiksi Fazerina, Geisha ym.

Itse kakku on siis äärettömän helppo tehdä. Vaivalloisinta on pohjan keksien murskaaminen. Täytteeseen ei tarvita ollenkaan liivatetta, koska sulatetut suklaat huolehtivat täytteen jähmettämisestä. Täytteen koostumus on unelman pehmeä ja samettinen, mutta kuitenkin tarpeeksi jämäkkä, että kakku pysyy kasassa.


Keksipohja
200 g keksejä (esim. puolet kaurakeksejä ja puolet pipareita)
80 g voita

Leikkaa noin 22 cm kokoisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja öljyä vuoan reunat. Sulata voi, murskaa keksit ja sekoita keskenään. Painele keksiseos tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle ja laita hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.

Täyte
2 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa (suklaa tai maustamaton)
260 g tryffelitäytteisiä konvehteja (Fazer mandariini-inkivääri, Fazerina, Geisha ym.)

Vaahdota kerma. Sulata suklaa ja sekoita sula suklaa muutamassa erässä tuorejuuston joukkoon. Sekoita lopuksi keskenään tuorejuusto-suklaaseos ja kermavaahto. Kaada täyte keksipohjan päälle irtopohjavuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.


Leivontalaboratoriota voit seurata myös Instagramissa sekä Facebookissa

Kommentit