Piparkakkutalo ja kaavat vol. 2



Taas on se aika vuodesta, jolloin saa päästää sisäisen arkkitehdin valloilleen! Viime vuonna julkaisin kaavat kolmeen erilaiseen piparkakkutaloon. Tänä vuonna luvassa on kahden pienemmän talon kaavat, jotka voidaan rakentaa joko omille alustoilleen tai yhdessä samalle alustalle.

Viime vuonna leivoin taikinan itse. Vaikka viime vuonna ajattelin jatkaa hyvän piparkakkutalotaikinareseptin metsästämista, päädyin lopulta kaupan valmistaikinaan. Joulun jälkeen taloja tulee harvoin syötyä, joten ajattelen, että minun taloihin kelpaa hyvin myös valmistaikina. Kerro kommentteihin, jos satut tietämään hyvän piparkakkutakinareseptin juuri talojen rakentamisen kannalta!

Taloni ovat koristelultaan varsin yksinkertaisia. Pursotukset olen tehnyt pikeerillä ja käyttäen Heirolin koristelupursotussetin tähti- ja pyöreää tyllaa. Lisäksi olen täysin hurmaantunut polkakepeistä piparkakkutalojen koristeina ja niitä olen käyttänyt myös tänä vuonna. Yksinkertaisestikin saa aikaan näyttävän ja kauniin piparkakkutalon!



Kaavat näihin minitaloihin löytyy täältä.
Kaavojen mukana myös malli kuvan mukaiseen sydämen muotoiseen alustaan.


Piparkakkutalon rakentamisen ABC
...
1. Leivo talojen osat, muista myös talon alusta!
2. Koristele jäähtyneet osat
3. Kasaa talo
4. Koristele piha
5. Suojaa talo sellofaanilla (varsinkin jo haluat syödä talon joulun jälkeen)
...

1. Leikkaa jokaista talon osaa kaksi kappaletta. Mitä vähemmän siirtelet osia, sen paremmin ne pitävät muotonsa. Varsinkin isot osat ovat herkkiä siirtelylle, joten ne kannattaa leikata suoraan leivinpaperin päällä.

2.  Osat paisuvat uunissa aina hieman jolloin niiden reunat eivät ole täysin suoria. Ne seinien reunat, jotka koskettavat toisiaan valmiissa talossa kannattaa siis tasoittaa juustohöylän avulla. Tee tämä ennen koristelua.

3. Talojen osat voi liimata yhteen joko pikeerillä tai sulatetulla sokerilla. Viime vuoden kirjoituksessa mainitsin suosittelevani kuumaa sokeria, koska se on nopeampi tapa saada talot vakaiksi. Tämä oli ennen kuin kuulin, että olin aiemmin yrittänyt talojen kasaamista aivan liian löysällä pikeerillä. Tällä kertaa tein pikeeristä todella jämäkkää ja osat pysyivät pystyssä heti liimauksen jälkeen ilman mitään lisätukia!


Pikeeri
1 valkuainen
noin 2 dl tomusokeria

lisäksi kaakaojauhetta

Vatkaa tomusokeri ja valkuainen sekaisin. Vaahdota pikeeriä useamman minuutin ajan, jotta siitä tulee jämäkkää ja valkoista. Lisää tarvittaessa tomusokeria.

Tämä pikeeri on jämäkkyydeltään sopivaa tarkkojen koristeiden pursottamiseen. Jotta saat talojen osien liimaamiseen sopivaa pikeeriä, lisää tomusokeria. Ota pieni osa pikeeristä (noin 1/2 dl)  erilliseen kulhoon ja lisää kaksi ruokalusikallista tomusokeria. Lisää myös 1 tl kaakaojauhetta, jos haluat liimapikeerin olevan enemmän talojen väristä.




Minitalojen lisäksi tein myös yhden talon viime vuotisista kaavoista. Tämän talon koristelin hieman normaalista poiketen käyttäen muun muassa kanelitankoja, tähtianiksia ja pekaanipähkinöitä. Suosittelen kokeilemaan myös muita mausteita tai pähkinöitä, mitä ikinä keksitkään!
Tämän talon kattotiilet on leikattu taikinasta metallisen pursotustyllan avulla. 
Olisi mahtavaa nähdä kuvia myös teidän tekemistä taloista! Jos siis teet talosi kaavojeni pohjalta ja julkaiset siitä kuvan, merkkaa se #leivontalaboratorio, jolloin myös minulla on mahdollisuus nähdä luomuksesi.

Tiesithän, että Leivontalaboratoriota voit seurata myös Instagramissa sekä Facebookissa

Kommentit