Vegaaniset Baileys-kuppikakut (G) (M) (V)


Tässä loistava resepti aikuisten illanviettoon. Minä leivoin nämä kavereiden kanssa vietettyihin pikkujouluihin.

Idean näihin kuppikakkuihin syntyi kun näin mainoksen uudesta vegaanisesta Baileysistä. En ole kovin kokenut vegaanisten leivonnaisten leipoja, mutta tällä kertaa päätin ottaa haasteen vastaan. Pikkujoulujen leivonnaisten tuli olla gluteenittomia ja maidottomia. Vegaanisuus ei siis ollut kriteeri ollenkaan, mutta päätin samalla testata kuinka onnistuu muffinien tekeminen ilman kananmunaa. Vinkit kananmunan korvaamiseen löysin Suklaapossun blogista. Muffinien pohjan tein Suklaapossun ohjeella, jota hieman muokkasin vähemmän kaakaoiseksi. Lisäksi vaihdoin vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin.

  Itse koen maidottomuuden aiheuttavan enemmän rajoitteita leivonnassa kuin gluteenittomuuden. Taikinat ovat yleensä helpommin muunneltavissa maidottomiksi, mutta kuorrutteet ja täytteet sisältävät usein maitotuotteita, joita on hankalampi korvata. Näiden muffinien kuorrute on tehty pääasiassa margariinista ja tomusokerista.


Muffinit
13-15 kpl
1 3/4 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 dl riisijauhoja
1 1/2 dl mantelijauhetta
1 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
3/4 tl ruokasoodaa
1 rkl etikkaa
1 dl öljyä
1 1/2 dl vegaanista Baileysiä
1 1/2 dl vettä

Sekoita etikka, öljy, Baileys sekä vesi yhdessä kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteessa noin 12 minuuttia.


Kuorrute
200 g maidotonta margariinia
5-6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl vegaanista Baileysiä

Vaahdota huoneenlämpöinen margariini kuohkeaksi. Sekoita kaakaojauhe ja vaniljasokeri tomusokerin joukkoon. Vatkaa noin 2 dl tomusokeriseosta rasvan joukkoon. Lisää seuraavaksi huoneenlämpöinen Baileys. Lisää loput tomusokerista pienissä erissä ja maistele välillä. Pursota valmis kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle.

Koristele sulattamassa muutama pala suklaata (esim. Brunberg 53 % tumma suklaa) ja strösselein.


Pikkujoulukuppikakut kruunattiin muffinipipetillä. Pipetti täytettiin Baileysillä ja se puristettiin muffinin sisään juuri ennen syömistä. Olen ostanut nämä Wiltonin Shot Tops -pipetit jo kesällä Confettin Vantaan liikkeestä.

Tiesithän että, Leivontalaboratoriota voit seurata myöInstagramissa sekä Facebookissa

Kommentit