Suklaavaahtokarkkikeksit


Nämä keksit ovat yhdellä sanalla sanottuna jumalaisia. Suklaapaloja sisältävä suklaakeksi, jonka päällä on uunin lämmössä samettiseksi sulanut vaahtokarkki. Uunissa vaahtokarkin pinta paahtuu hennon ruskeaksi ja muuttuu ihana rapeaksi, jopa hieman marenkimaiseksi. Sisältä vaahtokarkki kuitenkin pysyy pehmeänä ja venyvänä. Paistoin keksit muffinipellillä, jotta ne säilyvät paksuina ja mehevinä, eivätkä pääse leviämään liikaa. Voit kuitenkin paistaa keksit myös perinteisesti pellillä.



Suklaavaahtokarkkikeksit
12 kpl
110 g voita
2 dl muscovado- tai fariinisokeria
1 muna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa
2 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
100 g rouhittua tummaa suklaata

12 kpl isoja vaahtokarkkeja

Sulata voi kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita mukaan sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muna hieman jäähtyneeseen voi-sokeriseokseen. Lisää lopuksi kuivat aineet sekä viimeisenä paloiteltu suklaa.


Muffinipellillä paistaminen
Jaa taikina 12 osaan muffinipellille ja laita pelti pakkaseen. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pidä muffinipelti pakkasessa sen aikaa kun uuni lämpiää. Kun uuni on lämmennyt, ota muffinipelti pakkasesta ja lisää jokaisen kuppikeksin päälle yksi vaahtokarkki.

Tavallisella uunipelillä paistaminen
Laita taikina jääkaappiin jähmettymään ainakin tunnin ajaksi. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pyörittele jähmettynyt taikina palloiksi. Paina palloja hieman keskeltä, jotta vaahtokarkki pysyy taikinapallon päällä. Lisää jokaisen taikinapallon päälle vaahtokarkki.



 Paista uunin alatasolla 10 minuuttia. Anna jäähtyä muutaman minuutin ajan muffinipellillä/pellillä ja nosta sitten kahden haarukan avulla ritilälle jäähtymään.

Nämä herkut ovat täydellisiä kylmiin talvi-iltoihin kaakaon kanssa nautittuna.

Katso myös blogista löytyvät muut keksireseptit
Daim-keksit
Gluteenittomat raparperi-valkosuklaakeksit

Tiesithän, että Leivontalaboratoriota voit seurata myöInstagramissa sekä Facebookissa

Kommentit