Sokerikakkupohja

Sokerikakkupohjan tekemisessä vannon 0,7 ohjeeseen. Siinä kananmunat punnitaan ja niiden painon perusteella lasketaan kuinka paljon punnitaan sokeria ja jauhoja. Valehtelematta tällä ohjeella en ole epäonnistunut vielä kertaakaan. Pohjasta on aina tullut tasainen. Edes kohotusaineita ei tarvita. Riittää kun sokerimunavaahdon vaahdottaa kuohkeaksi. Tällä reseptillä kakku onnistuu myös gluteenittomasti. Olen itse tehnyt kakun Sunnuntain Gluteenittomalla jauhoseoksella.

Kakun riittävyys lasketaan niin, että yhdestä munasta riittää kolmelle hengelle. Näin ollen kolmen munan pohjasta saa yhdeksän hengen kakun. Valitse sopivan kokoinen kakkuvuoka munien määrän mukaisesti alla olevan taulukon perusteella.

Sokerikakkupohja
Munia
Sokeria
Jauhoja

Valmistele kakkuvuoka vuoraamalla se leivinpaperilla tai rasvaamalla ja jauhottamalla korppujauhoilla (huom. käytä gluteenittomia korppujauhoja, jos teet gluteenittoman kakun).

Punnitse rikotut munat ja kerro tulos 0,7:llä. Näin saat laskettua kuinka paljon tarvitset sokeria ja jauhoja. Punnitse sokeri kulhoon munien kanssa ja vatkaa kuohkeaksi. Punnitse myös jauhot ja lisää varovasti nuolijalla sekoittaen kuohkean sokerimunavaahdon joukkoon. Kaada taikina  kakkuvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa alatasolla. Paistoaika riippuu kakun koosta (ks. taulukko alla). Anna pohjan jäähtyä. 

Pohja on helpointa leikata osiin seuraavana päivänä. Sen voi hyvin myös pakastaa ja leikata kohmeisena.

Kostutuksen osalta kannattaa pitää muistisääntö noin puoli desilitraa nestettä per muna. Eli kolmen munan kakun kostuttamiseen tarvitset 1 1/2 dl kostuketta. 

Esimerkiksi munien paino 147 g x 0,7= 103 g. Tällöin sokeria sekä jauhoja punnitaan kumpaakin 103 g.

Munia        Vuoka        Paistoaika

3            18 cm            25-30 min
4            20 cm            25-35 min
5            22 cm            30-40 min
6            24 cm            35-45 min
7            26 cm            40-50 min
 
Mitä täytteeksi? 


Tiesithän, että Leivontalaboratoriota voit seurata myöInstagramissa sekä Facebookissa!

Kommentit