Berliininmunkkien kuorrute ilman elintarvikevärejä


Perinteisten berliininmunkkien perään on kyselty kotona jo monta kertaa, joten tänä vappuna tein niitä munkkirinkilöiden sijaan. Unohdin ostaa kaupasta punaista elintarvikeväriä kuorrutteen värjäämiseksi, mikä osoittautuikin tällä kertaa hyväksi unohdukseksi. Nyt kun tulee vältellä turhaa kaupassa käymistä, päätin korvata väriaineet jollain muulla. Päädyin keittämään pakastevadelmia veden seassa ja sillä tavoin tulikin yllättäen täydellisen värinen kuorrute. 

Munkkien ohjeen löydät esimerkiksi täältä

Pomada kannattaa valmistaa edellisenä iltana, jotta se kerkeää tekeytymään jääkaapissa yön yli.

Vaaleanpunainen pomada
Aloita valmistamalla vadelmavesi.

Vadelmavesi
1 1/2 dl vettä
noin 30 g vadelmia

Mittaa vesi ja vadelmat kattilaan. Keitä parin minuutin ajan ja samalla muusaa vadelmat niin, että niistä irtoaa mahdollisimman paljon väriä. Kaada seos suodatinpussilla vuorattuun suppiloon ja valuta värjätty vesi mukiin.

Pomada
(riittää noin 10 munkin kuorruttamiseen)
225 g sokeria
50 g (1/2 dl) vadelmavettä
45 g glukoosisiirappia

Punnitse ainekset kattilaan. Kuumenna seosta liedellä niin kauan, että se saavuttaa 115 astetta. Älä sekoita lämmityksen aikana! Siirrä seos kuumuutta kestävään kulhoon, jossa voit myöhemmin vatkata seoksen. Anna seoksen jäähtyä noin 40 asteeseen. Vatkaa jäähtynyt seos vaaleanpunaiseksi. Siirrä kuorrute jääkaappiin asettumaan yön yli.

Kuorruttaminen
Suklaata ja/tai nonparelleja koristeeksi

Lämmitä pomadaa mikrossa pienellä teholla lyhyissä erissä sen verran, että se hieman notkistuu. Pomada saa olla melko tanakkaa kun kuorrutat munkkeja, muuten kuorrutus valuu pois munkin päältä. Dippaa munkit yksitelleen kuorrutteeseen. Voit myös lusikoida kuorrutteen munkkien päälle, jos dippailu on haastavaa. Koristele munkit sulalla suklaalla ja/tai nonparelleilla.


Tiesithän, että Leivontalaboratoriota voit seurata myöInstagramissa sekä Facebookissa!

Kommentit