Jouluinen britakakku


Britakakku muuntautuu täydelliseksi joulujälkiruoaksi maustamalla pohjan piparkakkumausteella ja vaihtamalla normaalin sokerin fariinisokeriin.

Jouluinen britakakku
125 g voita
1 dl fariinisokeria
2 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Aloita valmistelemalla kaksi 18 tai 20 cm kokoista irtopohjavuokaa. Vuoraa vuoan pohja ja reunat leivinpaperilla. Voitele vuoan reunat kevyesti öljyllä tai voilla, niin saat leivinpaperin pysymään.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää voi-sokerivaahdon joukkoon keltuaiset yksitellen välissä kunnolla vatkaten. Lisää kuivat aineet ja maito taikinan sekaan vuorotellen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokiin ja esipaista pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia.

Vinkki: Voit paistaa kakun myös tavallisella uuninpellillä ja puolittaa valmiin pohjan kahteen osaan.

Marenki
2 valkuaista
1 1/4 dl sokeria

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahdon joukkoon vähitellen koko ajan vatkaten. vaahdota niin kauan, että marenki pysyy kulhossa vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. Lusikoi marenki kummankin pohjan päälle ja paista vielä 175 asteessa 15 minuuttia. Jäähdytä. 


Täyte
2 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl puolukoita
kourallinen Daim-rakeita

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Voit vaihtoehtoisesti joko sekoittaa puolukat ja Daim-rakeet vaahdon sekaan tai laittaa vaahtoa sekä puolukoita ja Daim-rakeita pohjan päälle vuorokerroksin.

Koristeluun 
Rosmariininoksia
Pipareita

Kasaa kakku juuri ennen tarjoilua. Laita toinen kakkupohjista vadille ja lusikoi päälle täytevaahto, puolukat ja Daim-rakeet. Nosta toinen kakkupohja päälle ja koristele. 

 

Kurkkaa myös toinen puolukkainen joulujälkiruokaresepti päärynä-puolukkagalette.

Tiesithän, että Leivontalaboratoriota voit seurata myöInstagramissa sekä Facebookissa!

Kommentit

Lähetä kommentti